Sivut

lauantai 14. huhtikuuta 2018

Vuoden toinen leiri - jäljestys kovalla alustalla

Puuh, hengissä ollaan, vaikka hiljaiseloa onkin blogin puolella ollut. Kokopäivätyö yhdistettynä opiskeluun on vaatinut veronsa ja koneella vietetty aika on lähinnä keskittynyt erilaisiin raportteihin ja powerpointteihin. Tai tenttiin lukuun. Opintovapaata odotellessa..!

Maaliskuussa oltiin Lystin kanssa vuoden toisella leirillä, teemana kovan pinnan jälki. Supermielenkiintoinen leiri, vaikka jatkossakin keskitytään ensisijaisesti metsäjälkeen. Kouluttajana leirillä olivat Kimmo Sairanen ja Maarit Rokkamäki. Maarit oli entuudestaan tuttu kouluttaja, mutta Kimmo oli aivan uusi tuttavuus. Aloitimme leirin teoriaosuudella - mielenkiintoista asiaa, jota olisi voinut kuunnella pidempäänkin! Kovan pinnan lisäksi käsittelimme id-jälkeä, mutta se jääkööt taka-alalle tässä tekstissä. Muistiinpanot on kirjattu tähän kuten ne kuunnellessa kirjasin - tuntuivat itsestä sen verran johdonmukaisilta, että uskallan ne listailla tähänkin suoraa vihkosesta:

- tavoite? -> pitkä kaava vs. helpon kautta
- menetelmiä monia - jos tavoitteena kahden kilometrin jälki id-nostolla, menetelmä eri kuin temppujäljellä
- ensimmäinen asia määrittää oma tavoite - millaiset alustat, millaiset iät jne.
- pelastus- ja työkoirilla ei jäljellä esineitä
- oikeissa tilanteissa haasteita, jos jälki opetettu esineeltä esineelle
- esineistä vahvempi haju
- esineeltä esineelle opetettu koira herkästi väsyy, jos esineitä ei olekaan
- koirasta jälkiaktiivinen, jäljestä huolen pitävä koira

- metsäjäljen hajut
- rikkoutunut maa
- kasvillisuus
- ominaishaju
- materiaalit (kengät, vaatteet, hiuslakat jne.)
- pieneliöt (päälleastutut)
- sorajäljen hajut
- rikkoutunut maa
- ominaishaju
- materiaalit
- pieneliöt
- asfalttijäljen hajut
- ominaishaju
- materiaalit
- vanhetessa hajut poistuvat: pieneliöt, materiaalit, rikkoutunut maa, kasvillisuus -> viimeiseksi jää ominaishaju
- opetus ominaishajulle, jolloin mikään alusta ei ole ongelma
- alkuopetus lumella -> leimataan koira ominaishajuun (lumi steriili)
- lähtökohtana se, että koira haluaa seurata jälkeä
- koiran jäljestämistapaa ei voi päättää!
- luonnollinen jäljestäminen
- koiraa ei ajeta stressiin
- jos koira on ilmavainuinen, mahdoton opettaa varmaksi maavainuiseksi
- voidaan tehdä treenejä, joissa maavainu on ainoa vaihtoehto, mutta tilanteen tullen vaihtaa ilmalle
- alkujäljet lumeen "hiihtämällä" -> jalkoja hangaten mahdollisimman paljon ominaishajua
- ensin ohjaaja tekee itse
- koira jäljelle, ei käskyä -> annetaan "karata" jäljelle -> jäljen päässä palkka
- palkka ei saa näkyä, tuulen suunta niin, ettei koira saa palkasta hajua
- jos koira pysähtyy, ohjaaja passiivisena paikallaan -> koira ratkaisee itse -> jos koira ei lähde ajamaan, harjoitus liian vaikea -> uusi treeni
- seuraavana serpentiinitreeni
- kun 80% treeneistä onnistuu, siirrytään eteenpäin! -> jos 100% onnistuu, ollaan liian pitkällä (tavan poisopettaminen ennen uuden lisäystä)
- koiralla mahdollisuus jäljestää -> jos poistuu jäljeltä, ei anneta edetä -> vahvistus, kun koira ottaa hajun uudelleen -> EI vasta koiran päästessä uudelleen jäljen päälle
- ensimmäinen puoli vuotta vain omia jälkiä -> ohjaajalle varmuus ja osaaminen koiran lukemiseen -> mahdollisuus myös juosten jäljestämiseen (pelastuspuoli)
- jäljen ikä alussa 5-15 minuuttia
- lumella jälkiä niin, että alkaa sujua hyvin -> viimeistään 10 jäljen jälkeen häiriöalueelle (harhat), jottei opi etsimään silmillä
- jäljen epäsäännöllisyys: kaaria, kulmia jne. satunnaisesti sekaisin
- vanhentaminen aina tuplana (5-10-20-40-80 min) -> jos ei onnistu, palataan edelliseen

- jos koira vaihtaa harhalle, palataan opetuksessa ominaishajuun -> harhat saa tarkistaa, mutta ne ovat merkityksettömiä
- jos koira menee ylikierroksille, viedään tunnetulle jäljelle jäljen päälle (ohjaajan tulee muistaa aina viimeiset 20 metriä jäljestä) -> makuu -> kun rauha, koira uudelleen töihin lähettämällä
- jos koira ylittää loppuesineen/-palkan, palkataan jäljestyksestä -> ei korjata/neuvota, ei puututa ylitykseen
- vaaranpaikkoja:
- kolikoiden, avainten ym. esineiden katoaminen
- koira alkaa tarjota kaikkia esineitä -> tarkistaa esim. lumella kivet, sulat ym.
-> rukkiovi esineeksi (läpinäkyvä muovi, jota ei näe millään alustalla), jotta pakko haistaa
- joka jälki dokumentoidaan
- kuka, missä, milloin, olosuhteet jne.
- lisäksi raportti ja kaavio
- jokaisen jäljen jälkeen mietitään seuraava harjoitus tehdyn perusteella -> virheet jäljitettävissä vanhojen treenien perusteella
- metsäjälkikoira leimautuu jälkeen 100 metrin jälkeen -> tämän jälkeen ei pitäisi enää vaihtaa
- ruoka jäljellä laskee viettiä -> jäljen loppuun pääsemisen motivaatio laskee -> loppupalkka voi olla isompi ruoka-annos -> jos koiraa halutaan laskea ennen jälkeä, ruoka ennen jälkeä
- hajustetun veden sijaan hiihto
- metsään tehty jälki salapoliisitehtävä

- jäljen ikä "muuttuu" alustan mukaan: sama jälki eri alustoilla: metsä 12h, pelto 17h, hakkuu 20h, sora 24h -> tallausaika ei merkkaava
- kosteus imee ja säilyttää hajua paremmin
- pakkanen jäädyttää pinnan ja kapseloi hajun
- jos hajua ei saa, kannattaa palata auringon sulatettua maa
- pellolla jos traktori möyhinyt maan -> jäljen tallaus -> ominaishajuun opetetulla koiralla ei ongelmaa, murtuneen maan hajuun opetettu ei kykene jäljestämään

Käytännön treeneissä lähdettiin tekemään hiihtotekniikalla jälkiä puhtaalle alustalle. Lystin ensimmäinen lyhyt suora sujui hienosti, ainoana pohdinnan kohteena oli paikka, jossa toinen leiriläinen seisoi hetken ennen kuin ehdin huutaa, ettei kannata tehdä jälkeä meidän jäljen päälle :D Loppupalkan sijaan Lystin kaikki jäljet päättyivät esineeseen (pala vanulappua tai puolikas vanupuikko). Iltapäiväksi siirryimme paikallisen koulun pihalle tekemään jälkiä. Ensimmäinen Lystin jälki kulki auratulla piha-alueella, jossa oli ennen jäljen tallausta lapsiporukka pelaamassa korista. Hieman harhat vaativat huomiota, mutta Lysti selvitti jäljen hienosti. Loppuesineen ohitti hieman sivusta (ohjaajan moka: loppuesine aivan katosrakennuksen kulmalla, jolloin kulman takaa tullut kevyt tuuli painoi jäljen hieman sivuun), joten palkka jäljestämisestä. Toisella jäljellä Lysti pääsi serpentiinin kimppuun (tai näin oli tarkoitus, kunnes ohjaaja teki melkoisen piikkijäljen loivan serpentiini sijaan...). Tämä olikin ohjaajalle superhaastava: metsäjäljellä olen tottunut antamaan tilaa koiralle, ja kovalla alustalla tuo 10 metrin liinan päässä jälkeä etsivä koira ei ollut kovinkaan hyvä ratkaisu - ja siitä sain palautettakin. Selvittiin jälki loppuun, mutta oma fiilis oli aika huono jäljen jälkeen.

Toisena päivänä suunnattiin suoraa tositoimiin ja jälleen paikalliseen keskustaan. Lystille tein ensin serpentiinijäljen jalkakäytävälle. Heti jäljen jälkeen pienen lisähaasteen toi jäljen yli kävellyt ihmisporukka - ja koska kulkivat jalkakäytävää pitkin, oli koko jälki tokikin hyvin harhatallattu... Vähän harhat tuottivat Lystille päänvaivaa, ja kun en sitä päästänyt tutkimaan harhoja kovin pitkälle, meni se vähän epävarmaksi. Normaalistihan annan Lystille hyvin tilaa ratkoa haasteet ja etsiä itse oikea ratkaisu, joten tämä poikkeuksellinen tapa taisi vähän sekoittaa pienen päätä. Selvittiin kuitenkin loppuun, ja loppuesine nousi hienosti. Omat fiilikset vähän ristiriitaiset. Toisen jäljen tein vastaavasti eri paikkaan jalkakäytävälle, ja eikös siihen saatu vieraat ihmiset kävelemään päälle :D Harmillisesti en itse ajatellut jäljelle lähtöä kovin johdonmukaisesti eikä jälki alkanut puhtaalta alustalta - mistäpä olisi koira voinut tietää, mitä jälkeä pitäisi seurata? Kovasti Lysti yritti ja nappasikin jäljen, mutta ei jäljestänyt selkeän varmasti. Jossain hetkellisessä järjen häivenessä olin onneksi tallannut samaisen tien toiseen reunaan suoran jäljen varmuuden vuoksi, kun huomasin perässäni tulevat ihmiset - saatiin siis hyvä paikkaustreeni heti edellisen treenin perään.

Iltapäivällä missiona oli saada järkevä, onnistunut treeni. Tällä kertaa jälki oli koulun parkkipaikalla, aloitus selkeästi puhtaalta alustalta, serpentiiniä ja loppuesine. Ja olihan se tuttu Lysti paikalla leirillä, upea jälki, tarkisti harhat muttei reagoinut sen enempää eikä poistunut jäljeltä niin, että olisi kertaakaan tarvinut korjata. Tästä jäi huippuhyvä fiilis!

Omana suurimpana huomiona tuli itselle todella vieras koiran ohjaus - metsässä olen tottunut siihen, että koira saa (tai oikeastaan koiran pitää!) itse tarkistaa harhat ym. ja pitää huoli omasta jäljestä. Tuntui siis todella vieraalta ajatukselta kontrolloida koiran etenemistä pois jäljeltä. Tärkeänä ajatuksena nousi esiin myös jäljen aloituksen tärkeys.

Leirin jälkeen tehtiin muutama jälki lumelle ihan kotiovelta. Nämä sujuivat kivasti, ja helpotti omaa ohjaustakin, kun vaihdoin 10 metrin liinan kolmemetriseen näille jäljille. Tarkoitus oli tehdä jälkiä enemmänkin, mutta ajan rajallisuuden vuoksi nämä jäivät. Nyt odotellaan jo kuumeisesti metsään pääsyä, haaveissa on päästä korkkaamaan metsäjälkikausi tänään! Kova pinta tulee varmasti kulkemaan mukana treeneissä, mutta ihan näin perusteellisesti en Lystin kanssa opetusta lähde tekemään - onhan tämä meille vain tukitreeniä metsään, ei niinkään treeniä juuri kovalle alustalle. Todella mielenkiintoinen leiri kuitenkin takana, uusia ajatuksia ja ennen kaikkea runsaasti uutta oppia!

torstai 1. helmikuuta 2018

Vuoden ensimmäinen leiri

Viikonloppuna korkattiin vuoden 2018 koiraleirimeiningit. Suuntana oli Kannus ja siellä Shepmates-leiri. Mukaan lähti tällä kertaa vain Lysti, jolle oli suunniteltu pieniä tokojuttuja sekä sisäetsintää. Vähän älyvapaalta leirille lähtö tuntui varsinkin kotimatkalla - kohti Kannusta lähdettiin klo 17 aikoihin perjantaina, ja vain reilu 24h myöhemmin suuntasin jo kotiin päin. Väliin ei mahtunut kovin montaa tuntia unta, ja sen kyllä kotiin yksin ajaessa huomasi... Menomatkalla oli sentään Henna kaverina autossa, joten juttua riitti ja vasta viimeisten muutaman kymmenen kilometrin aikana alkoi vähän jaksaminen hiipua.

Lauantaina suunnattiin kuitenkin heti aamusta hallille, ja jollain ihmeellä olimmekin Hennan kanssa Hansun jälkeen ekoina paikalla. Ilmeisesti kouluaamut ovat saaneet omiin heräämisiini jonkinlaista rotia! Pikkuhiljaa ihmisiä ja koiria alkoi valua paikalle, ja päivän ensimmäisenä lajina oli toko. Kenttä täyttyi nopeasti treenareista, ja jäin suosiolla itse odottelemaan, katselemaan ja juttelemaan. Lystin treenisuunnitelmassa oli kiertohyppyhässäkkä (joka vei tilaa melkolailla kiitettävästi), vähän seuraamista sekä suunnan muutos kävellessä (lue: koira kävelee eteenpäin ja käskystä vaihtaa peruuttamiseksi).

Lysti oli melko... virtaisi päästessään kentälle - perjantaina sen liikunnat olivat muutama sata metriä kävelyä ja noin kolme minuuttia juoksurallia lelun kanssa, ja hallissa energiaa oli kuin vähän suuremmassakin kylässä. Aloitettiin kiertohässäkällä, jossa lähinnä ajatuksena oli päästä tekemään liikkeen alku lähes kokeenomaisesti. Lystille on kivasti tullut viime aikoina ajatusta siitä, että vaikkei se näkisi kartiota liikkeelle lähtiessään, kannattaa vaan edetä suoraviivaisesti, ja kierrettävä kohde tulee kyllä vastaan. Tämä sujui nytkin hyvin, vaikkei ollutkaan bongannut tötsää. En oikein tiedä, haluanko ylipäätään opettaa tuota bongausta - aina se ei ole koiralle helppoa ja mietin, miten käy kokeessa, jos koira on opetettu katseella etsimään kohde, mutta se ei sitä kokeessa syystä X näekään. Tiedän häntä, ehkäpä taas mietin liian monimutkaisesti. Joka tapauksessa tykkään tästä, miten Lysti lähtee joka tapauksessa eteenpäin, tiesi mihin on menossa tai ei :D
Asennon otti hyvin, mutta sen jälkeen alkoikin haasteet. Halusin Lystin kiertävän kartion uudelleen, ja Ly halusi noutaa kapulan. Aika monta kertaa käsiteltiin tilannetta - vauhdista kiersi kyllä uudelleen, samoin jos siirryin lähemmäksi. Tätä treeniä ei olla hetkeen tehty, pitäisikin ottaa taas säännöllisemmin treeniohjelmaan! Purkautumaton energia toi mukanaan lähtöhaukut ja kommenttihaukut, mutta onneksi vain yksittäisinä haukahduksina. En puuttunut, kun en ajoissa ehtinyt.

Seuraamista tehtiin jonkinlaisia pätkiä, Lystin ilme alkaa olla tosi kiva! Vähän se välillä edistää ja poikittaa, täytyy alkaa naksutella selvästi lyhyempiä pätkiä niin, että paketti pysyy kasassa. Palkkana vain lelu.

Suunnan muutoksia saatiin tehtyä tosi kivasti, kun Henna tuli naksuttelemaan seuruusta peruuttamiset. Ihan huippua, kun ei tarvinut vilkuilla ja väännellä itseään, vaan pystyi naksusta palkkaamaan suoraa lentävällä lelulla. Muutaman kerran Lysti seisoi, mutta saatiin myös tosi kivoja peruutuksia aikaan. Jes!

Lystin treenin jälkeen se pääsi leikkimään kiinnostuneiden kanssa, ja mukava tovi juteltiinkin rauhakseltaan Lystin häärätessä mukana. Olisi tosi kiva nähdä teitä kaikkia - uusia ja vanhoja tuttavuuksia - jotka olette Lystistä kiinnostuneita :) Toivottavasti törmätään jatkossakin!

Tokoilujen jälkeen oli aksatreenien vuoro, ja agilityporukka innostui rakentamaan myös hyppytekniikkapätkän. Treenaajien tutustuessa rataan käytiin vähän Lystin kanssa muistelemassa tekniikkaa - vähän oli taas haasteita ohjaajan sijoittumisessa ja rintamasuunnassa, mutta mennessäni toiseksi viimeisen esteen kohdalle selkä Lystiin päin, saatiin fokus kivasti oikeaan suuntaan. Pitäisi nyt ottaa itseä niskasta kiinni ja oikeasti treenailla tuota tekniikkaa, kun talvella olisi hyvin aikaa...

Hyppytekniikoiden jälkeen ajettiin puuverstaalle, jossa ohjelmassa oli sisäetsintää. Koska meillä on haku vielä aivan vaiheessa enkä ollut pakannut kamojakaan mukaan, päätin että Lysti saa etsiä muiden piilottamia tavaroitani. Verstas oli useamman kymmenen neliön osioihin jaettu tila, jossa oli erilaisia puutyökoneita, puutöitä ja -materiaaleja, portaita ja pienempiä tiloja. Muutama koira etsi ennen Lystiä omistajiaan, ja oli mielenkiintoista nähdä koirien toimintaa tilassa. Lystin tavarat piilotettiin niin, että tiesin, missä tiloissa ne ovat, mutta en lainkaan tarkempaa sijaintia. Lysti lähti matkaan aika vauhdilla, mutta nopeasti keksi homman juonen ja lähti nenä auki matkaan. Vähän epäilin ensimmäisen esineen kohdalla sen menneen esineen ohi, sillä eteneminen oli aluksi kovin suurpiirteistä. Vaan niin vaan perällä olevasta pienemmästä tilasta alkoi kuulua tarkennusta, ja pitkään Lynks jaksoi paikantaa löytääkseen esineen. Toi varmasti löydettyään, itse odotin isommassa tilassa koko ajan. Toinen esine oli kakkoskerroksessa, johon noustiin suuren lasi-ikkunan viereen päättyviä portaita. Kadonnut maa ei Lystiä hämännyt, vaan varmasti lähti etsimään. En ehtinyt itse edes oikeaan tilaan, kun Ly tuli jo hanska suussa takaisin. Viimeinen esine oli jälleen suuremmassa tilassa, johon annoin Lystin mennä ovesta hyvin vapaasti. Lähti kivasti heti tarkkana hommiin, eikä reagoinut millään tavalla päälle hurahtaneeseen, melko kovaääniseen ilmastointilaitteeseen. Jälleen malttoi tarkentaa hienosti hajun saatuaan, ja palautti varmasti. Superhieno Ly!

Etsinnän jälkeen päästiin vielä testaamaan Lystille ihan uusi juttu - pimeä huone. Tilassa oli kellari, jossa oli säkkipimeää. Laskeuduin itse kellariin ja menin hieman kauemmas piiloon, ja Lysti päästettiin perään. Valot sammutettiin juuri Lystin lähdettyä, silloin oli hieman niiannut, mutta muuten tuli varmasti portaat alas ja etsimään. Näin itse koiran siluetin ylhäältä tulevassa valokeilassa, mutta minun suuntani ei näkynyt mitään. Lysti tuli ehkä jopa hämmentävän rauhallisesti, jokaisen askeleensa tarkasti arvioiden ja nenä aktiivisesti auki. Askelsi varoen ihan minuun kiinni - ei siis lopussakaan tehnyt minkäänlaista syöksyä. Aika mielenkiintoinen kokemus!

Lounaan jälkeen palasimme hallille ja tokon pariin. Ajatuksena oli kiertää kolmella kouluttajalla, joille jokaiselle oli mahdollista kertoa eri ongelma/asia mitä haluaa treenata. Suuntasimme Lystin kanssa ensimmäisenä Pärssisen Pipan luo, jota pyysin naksuttelemaan meille eteentulon suoruutta. Minusta katsottuna vasemmalle vinossa ollessaan Lysti haki hienosti keskelle suoraan, mutta oikealta jouduimme tekemään muutaman korjauksen (jätin Lystin istumaan siihen mihin se oli tullut, siirryin itse ja käskytin uudelleen. Nappasi hyvin kiinni ajatuksesta, ja tuli to-del-la suoraan korjauksissa). Pipalta tuli hyvä vinkki pitää tarvittaessa alkuun oikeaa jalkaa hieman edempänä, jolloin Lystin täytyy kiertää se päästäkseen suoraan eteen. Täytyy ehdottomasti ottaa testiin! Palkkana ruokaa ja lelu, mutta lelulla teki mielestäni kivemmin.

Seuraavaksi katsottiin Hansun kanssa ohjatun merkkiä. Pelkällä merkillä ei ongelmaa, mutta kapuloiden viennin jälkeen Lysti jäi kylki kohti minua merkin taakse. Tämähän on meidän ikuisuusongelma kokeissa, ja sen seurauksena lähtee lähes poikkeuksetta keskikapulalle, jos haettavana on oikea. Pähkäiltiin merkin kiertämistä, jolloin asento olikin huomattavasti suorempi. Hansu myös ehdotti, josko laittaisin takakapuloiden lisäksi kapulat myös eteen (samaan tapaan kuin kiertohässäkässä). Näistä sitten koira voi joutua hakemaan minkä vain, edestä tai takaa. Mielenkiintoinen idea, jota ehdottomasti täytyy testata, jahka pääsemme halliin ja on tilaa! Vähän katsottiin myös seuruuta ja puhuttiin niin paljon pentujuttuja, että päätin lopulta jättää viimeisen pisteen käyttämättä (en ollut keksinyt vielä mitä tekisimmekään), kun kentän laidalta alkoi vähän kuulua mutinaa meidän setin kestosta :D

Ennen kotiinlähtöä osallistuin Lystin kanssa vielä leirikisaan. Siitä ei mainittavaa jälkipolville - näkipähän ainakin kaikki, miten paljon Lysti tykkää huutaa kun aksataan (tähän tarvittiin vain kaksi hyppyä ja puolikkaat kepit) :D Ideana leirikisa oli oikein kiva, ja ensi kertaa varten on jo huomattavasti järkevämpi toimintasuunnitelma laadittuna ;)

Päivä oli kokonaisuudessaan superkiva, innolla odotan jo kesän leiriä (vai pitäisikö sanoa, että kovasti toivon saavani kutsun kesän leirille?)! Kotiin palattiin kovin väsyneinä, mutta ehjinä ja tyytyväisinä.


Loppuun vielä kuvakevennys - näin meillä seurataan! Kuvasta kiitos Marjut Köylijärvi :D :D
(Todellisuudessa Lystin on juuri saanut palkkasanan, mutta onpahan ollut kuvaajalla ajoitus kohdallaan!

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Peter Scherkin tottisseminaari 20.1.

Eilinen päivä vierähti Riihimäellä Peter Scherkin tottisseminaarissa jääviä, luoksetuloa, eteenmenoa ja paikallamakuuta opiskellessa. Paljon asiaa, uusi ideioita ja ajatuksia - päivän jälkeen päädyin kotiin melko väsyneenä. Muutamaa asiaa en ihan itselleni allekirjoittanut, suurimpana ehkä käskyjen mukaan otto jo heti opetuksen alkaessa sekä vapautuskäskyn puuttuminen alkuopetuksessa. Lisäksi koulutuksessa käsiteltiin paljon vihjesanoja eri liikkeisiin. Näitä käytin itse aiemmin, mutta jotenkin eivät kuitenkin sopineet omaan koulutustapaani tai Lystin tekemiseen. Ymmärrän kuitenkin näiden pointin ja varmasti sopivat tietynlaisille kouluttajille ja koirille, mutta oma kapasiteetti ei tosiaan ehkä näihin riittänyt ;) Myöskään fyysiset avut esimerkiksi istumistreenin paikallapysymiseen eivät tunnut itselleni sopivilta. Sosiaalisen palkan korostamiselle sen sijaan nostan molemmat peukkuni taivaisiin!
Semmapäivät on aina kivoja ja mielenkiintoisia, mutta joka kerta sitä toivoo, että olisi ehtinyt käydä koirien kanssa lenkillä ennen seminaaria :D Tällä kertaa päädyttiin onneksi lähtemään lenkille koko porukan kanssa pyöräillen, joten koirat sai kivasti liikuntaa ja itsekin pääsi nollaamaan pään polkuja polkiessa.

Tässä kirjattuna muistiinpanoni - tällä kertaa kirjattu on aikalailla pa-aa-aljon asiaa, nostan siis peukkua, jos joku jaksaa nämä lukea läpi :D

- koiran mielentila joka liikkeessä oikea, liikkeeseen sopiva
- aloittaa seuraamisella heti pennun tullessa -> nälkäinen ja energinen pentu -> manipuloidaan haluamaan tekemistä, jota haetaan
- sosiaalinen kontakti + suhde
- koiralle näytetään ruoka "haluatko seurata?" -> innokkaan koiran annetaan tehdä tehtävä
- jäävät opetetaan yksi kerrallaan -> parin viikon välein uusi asento -> aloittaa istumisella
- pitää ruokaa kupissa käden sijaan -> koira ei tavoittele ruokaa samalla tavalla
- pelkkä ruoka ei riitä! -> sosiaalisen palkan merkitys -> koiraa kehutaan vuolaasti
- koiran tehdessä asennon palkataan koiraa niin pitkään kuin se on oikeassa asennossa
- fyysisellä avulla rakennettu istuminen ei rauhallinen eikä koiran tavoittelema tila -> oppii herkästi pomppaamaan ylös
- kosketussignaalilla koira viedään oikeaan mielentilaan tiettyä liikettä ajatellen
- koira nostetaan tilaan, jossa se haluaa tehdä tehtävän, mutta ei pääse vielä suorittamaan -> halu kasvaa -> käsky "palkka" aktiivisuudesta
- vihjesana ennen liikettä -> vihjesana ei varsinainen käsky, esim. "haluatko istahtaa?"
- koiralle annetaan fyysistä kosketusta liikkeen tehdessään, jatketaan koiran pysyessä asennossa -> kun koira nousee "a-a" -> uusi käsky ja palkka
- innostetaan vihjesanalla, ei haittaa vaikka koira pomppii/riekkuu -> tärkeintä koiran aktiivisuus -> koira odottaa käskyä, on aktiivinen ennen liikettä
- koira riekkuu -> koiraa "pyöritetään" namin avulla ohjaajan ympärillä -> ohjaaja peruuttaa (jotta näkee koska takapuoli koskettaa maata) -> askel askeleelta -> palkkauksen ajoitus tärkeä -> seuratessa palkka voi tulla liian ajoissa, kun pyritään palkkaamaan heti takapuolen osuessa maahan (siksi alussa peruutus)
- vahvat ennakoivat merkit jo pennusta alkaen -> valittu niin, että voidaan hyödyntää myös kokeissa
- peruutustreeniä tehdään myös aikuiselle koiralle
- seuraava steppi: ohjaaja pysyy paikallaan, mutta namikäsi etääntyy koirasta -> tarvittaessa koiraa pidetään kiinni pannasta
- koiran kiittämiseen ja palkkaamiseen käytetään paljon aikaa -> ennen liikettä koiraa valmistellaan, ei kiitetä -> kiitos liikkeen tehtyään
- ohjaajan kriteeri tekemiselle -> jos koira ei tee riittävän hyvin, "oho" ja uusi yritys -> koiralle ei saa tulla huono fiilis korjaussanasta!! -> hyvä, aktiivinen tunnetila tulee säilyä
- koira odottaa käskyä ennakkomerkin perusteella -> suoritus koiralle itsestäänselvä -> asennoilla eri merkit
- kontakti opetetaan ensin käteen -> siirretään kasvoihin
- koiralle opetetaan fokus ohjaajan liikkuessa koiran ympärillä -> ohjaaja pudottautuu polvilleen palkkaamaan -> koiran täytyy keskittyä, koska palkka voi tulla koska vain (palkka voi tulla myös ilman polville menoa, esim. lelu yllättäen) -> vahva visuaalinen palkka, jolloin koiralle selvää, millainen ohjaajan liike on vapautus tehtävästä palkalle
- naksuttimen käyttö
- vaihteleva palkkaus -> koira ei voi ennakoida palkalle menoa
- istuessa appari palkkaa koiran takaa pään yli (merkkisana) -> aina palkkasana ohjaajalta ensin -> haetaan koiralle ryhdikkäämpää istuma-asentoa ja minimoidaan koiran halu lähteä ohjaajan luo
- koiralle kutakuinkin sama, kulkeeko ohjaaja etu- vai takaperin -> usein tunnetila muuttuu, koska koira ajattelee tekevänsä seuraamista
- myös seuraamisen yhteydessä istumisesta voidaan palkata apparin avulla takaa -> apparin palkka ilman ohjaajan käskyä, toinen palkka ohjaajan käskystä palkkasanalla
- alkuopetuksessa ruoka, lelu vasta myöhemmin -> koira ei opi pallolla, pohja oltava kunnossa
- pallopalkalla visuaalinen vapautus (liike), esim. pallo ei koskaan pään takaa
- istuminen oikealla tekniikalla -> takajalat alle
- "kohta, kohta" -> askel -> "istu" -> palkka -> koira odottaa käskyä eli "kohta" aktivoi koiran

- 8 viikkoisena seuruu -> 10 viikkoisena istuminen -> 12 viikkoisena maahanmeno -> 14 viikkoisena seisominen

- maahanmeno aloitetaan istumisesta -> seisomisesta aloittaessa riski vain etuosan alasmenoon takapuolen jäädessä ylös
- namikädellä auttaen alkuharjoitus
- maahanmeno opetetaan tekemään taaksepäin, ei koskaan eteen -> eteenpäin opetettu kostautuu helposti etenemisenä juoksussa
- nälkäinen koira haluaa ruokaa, toruttu koira haluaa taas hyvän fiiliksen -> opetetaan koiralle, että tekemisellä saa hyvän tunnetilan -> koiraa tulee kehua, jotta se oppii sekä hyvän että huonon fiiliksen
- koira palkkaa itse itsensä hyvällä tunnetilalla, kun panostettu opetukseen
- palkka apparilta takaa -> koira "peruuttaa" maaten palkan alle -> kyynärät pysyy maassa (edestä palkatessa nousuun suurempi riski)

- seisominen opetetaan taaksepäin -> koira "työnnetään" namilla taakse -> käsky ("taakse taakse seiso")
- koira korjaa itse itsensä taaksepäin
- treeni hauskempi koiralle, kun koiran liike on taaksepäin
- vihje suhuäänne -> suhinasta koira peruuttaa, käskyn "steh" e:n kohdalla koira pysähtyy -> kävellään eteenpäin -> suhu (koira peruuttaa) -> "steh" (koira stoppaa)

- luoksetulossa opetetaan ensin viimeinen metri! -> aloitetaan lyhyeltä etäisyydeltä eteen istumisella
- pennun kanssa tarvittaessa mennään ikään kuin kyykkyyn -> ruuan kanssa houkutellaan eteen istumaan -> etäisyys alkuun lyhyt, n. 30 cm
- jälleen hyvän mielen tuottaminen antamalla koiralle lupa tulla luokse "odota odota odota" jälkeen
- kädet ei kiinteästi edessä, vaan koira johdatellaan käsien liikkeellä sukeltaen eteen
- seuraavassa vaiheessa ohjataan yhä käsillä, mutta palkka ohjaajan suusta -> fokus käsien sijaan kasvoihin -> tämän jälkeen kädet siirtyvät ohjauksen jälkeen sivuille (palkka suusta) -> käsiapujen vähennys -> matkan kasvatus 1-2 metriin
- lelupalkan voi ottaa käyttöön, kun koira tietää mitä tekee -> lelu ensin leuan alta -> tämän jälkeen edestä taskusta tms. -> fokus aina keskelle! Palkka ei välillä oikealta, välillä vasemmalta, aina keskeltä
- käytössä paljon ohjaimia esim. koira suoran luoksetulon vahvistamiseksi -> jos koira osuu ohjaimeen, kosketus käytössä olevaan esim. tikkuun, jotta koira ymmärtää, miksi suoritus ei ollut ok
- luoksetulon alkuasennossa varioiden kutsua ja maahanmenoa (taaksepäin kuten edellä) -> appari palkkaa maahanmenon koiran pään taakse
- lyhyeltä matkalta aloitus ja odotus saavat liikkeestä kivan leikin -> ei tehdä luoksetuloa pitkänä juoksuna suoraa lelulle -> näin tehtäessä riskinä, ettei koira halua istua eteen (pettyy, kun ei saakaan lelua)
- koiralle opetetaan, että palkka tulee aina vain eteen istumisesta! -> aikuiselle koiralle, joka jo osaa, voidaan saada yllätysmomentti palkkaamalla koira yhtäkkiä lelulle jalkojen välistä juoksuttamalla
- koira autetaan alusta alkaen oikeaan perusasentoon/seuraamispaikkaan
- koiran ohjaus silmillä -> palkka edestä katsekontaktilla, sivulle siirtyessä nostetaan katse koirasta -> merkki tulevasta käskystä koiralle -> kokeessa esim. katseen siirto silmistä häntään
- koiran tullessa kiertäen perusasentoon: koira tulee seuraamiseen nähden väärältä puolelta -> pilkkominen hyvin pieniin osiin -> palkka aluksi jo koiran liikkeestä oikeaa jalkaa kohti
- perusasennon oltava erittäin hyvässä kunnossa ennen siirtymän opettelua -> edestä mahdotonta tulla, jos asento ei ole koiralle selvillä
- takaakierron treeniä niin, että koiran ollessa sivulla ohjaaja kääntyy hieman oikealle ja koira korjaa -> pikkuhiljaa suurempi ja suurempi korjaus, jolloin lopulta koossa koko siirtymä
- edestä pomppaamalla sama treeni, mutta ohjaaja kääntyy vasempaan
- pompun kautta sivulletulo kaikista vaikein -> vaatii tietynlaista koiratyyppiä ja luontaista toimintaa koiralta, jotta onnistuu riittävän hyvin
- perusasentoon siirtyminen tulisi valita siten, että valittu tekniikka on koiralle luontaisin

- paikkamakuun alkutreeni sisällä ilman mitään häiriötä -> maahanmeno, paikallaolo, ohjaajan aktiivinen pudottautumispalkka (paikallaoloetäisyys pari askelta)
- jos koira tekee virheen, sitä ei palkata -> ei rangaistusta
- jos koira palkataan paikalleen, ei ohjaajan aktiivisuutta kuin annossa
- seuraavassa askeleessa sama ulkona, voidaan käyttää lelua palkkana
- treenien edetessä ohjaaja voi liikehtiä, nousta varpaille, nostaa jalkoja jne. -> koira tietää, ettei saa liikkua -> visuaalinen palkka selkeä!
- jos koira lähtee liikkeelle ennen visuaalista palkkaa, palautetaan se takaisin
- kun voidaan siirtyä piiloon, ohjaaja voi välillä tulla näkyviin ja liikehtiä -> visuaalinen palkkaus yhtäkkiä -> koira koko ajan tarkkaavainen ohjaajaa kohtaan

- eteenmeno opetetaan aina tyynyn kanssa -> lelu kuoppaan (koira ei näe lelua) -> matka vain muutama metri -> koira juoksee ja löytää lelun (appari vie koiran nähden)
- aina appari eteenlähetyksissä
- kun toistoja paljon ja koiralle selvät ennakoivat merkit, appari vie toiston jälkeen toisen samanlaisen lelun salaa -> jos koira ei lähde, ohjaaja ohjaa etenemään -> Huom! etäisyys lyhyempi, vaikka olisi tehty pitkiä treenejä
- toistoja voidaan tehdä useita putkeen, jotta koira oppii luottamaan, että edessä on aina lelu kuopassa -> koira ei enää näe lelun vientiä
- maahanmenoa opetettaessa appari esittää laittavansa lelun kuoppaan -> koira lähetetään -> lelu aina (!!) samassa paikassa, joten koira ei ala etsiä muualta -> maahanmenokäsky -> jos koira etsii, annetaan sen etsiä samalla ohjaajan toistaessa maahan-käskyä -> ohjaajalla lelu kädessä
...ennen tätä treeniä opetetaan koiralle oikea käytös, kun näkee lelun ohjaajalla -> koira liinassa apparilla -> ohjaajalla lelu, käskyttää maahan -> kun koira menee maahan ja on rauhassa, vapautus lelulle (visuaalinen palkkaus eli liike)
Ja palataan aiempaan: -> ohjaajalla oleva lelu tuttu tilanne -> koira menee maahan -> vapautus palkalle
- kun meno varmaa, koira pysäytetään maahan pari metriä ennen kuoppaa -> koira saa alkuun tarkistaa kuopan, kunnes alkaa luottaa ohjaajaan
- jos maahanmenokäsky annetaan, palkka tulee aina ohjaajalta


Paljon tuli asiaa ja ajatuksia siis! Erityisesti liikkeestä maahanmeno (ehkä myös seisominen) sekä eteenmenon maahanmeno saivat ajatukset heräämään ja miettimään, josko voisi testailla näitä juttuja vähän uudenlaisina treeneinä. Vähän vaatii vielä työstöä ajatuksen tasolla, mutta katsellaan... :)

maanantai 1. tammikuuta 2018

Vuosikatsaus 2017 ja vuosisuunnitelma 2018

Vuosi on taas taputeltu, ja paljon on tehty (ja paljon jätetty tekemättä). Viime vuodelle asetin tuttuun tapaan tavoitteet, joiden toteutumista ei kuitenkaan Enteen osalta seurattu vuoden mittaan millään tavalla. Lystin kanssa tavoite oli selkeä, ja sen eteen tehtiinkin paljon töitä. Osittain ehkä vähän väärällä tavalla, mutta oppia ikä kaikki. Tarkempi analyysi vuodesta olkoot tavoitteiden analyysin ohessa.



Joulupukin pikkuapulainen auttaa lahjojen paketoinnissa (koska kynttilät).


Käsitellään ensin herra huskyeläin. Enne sai viime vuodelle tavoitteita kahteen lajiin, agilityyn ja rally-tokoon:
- agilityssa jatkamme samalla linjalla kuin tähänkin asti: hyviä, ehjiä kisasuorituksia ja kivaa yhdessä tekemistä. Starttimäärää voisi vähän koittaa nostaa, näin Lystin maastokauden ulkopuolella voisi tavoitteeksi ottaa yhdet kisat (=2-3 starttia) per kuukausi. Starttimäärää kisoissa voisi vähän mallailla, aiemmin hyväksi havaittu kaksi starttia voisi ainakin välillä muuttua kolmeksi. Treeneissä estehakuisuutta, hallittua irtoamista, keppikulmia ja muutenkin enemmän teknistä puolta juoksemisen lisäksi.

Noh. Jo treenimäärät aksassa jäivät vähäisiksi. Talvikaudella treenattiin kyllä aktiivisesti, mutta kesällä viikoittaisia treenejä jäi väliin varmaan yhtä monta kuin itse treenejä saatiin tehtyä. Tekemisessä oli paljon hyvää, mutta myös paljon pohdittavaa - varsinkin kesällä ennemmäistä sykettä ei oikein löytynyt tekemiseen, ja syksyn tullen päädyinkin olemaan hakematta talvikauden ryhmiin. Ainakin näillä näkymin myös lisenssin hankkiminen tälle vuodelle jää, toki kesken vuotta voi vielä mieli muuttua ja käydään vielä huvittamassa yleisöä kisoissa. Treenataan tuskin kuitenkaan aktiivisesti enää... Kisastartteja vuodelle yhteensä neljä, joista yksi vitonen ja kolme hyllyä. Epellä oli sssairaan hauskaa, se oli pääasia.
- rally-tokon Enne korkkasi vailla sen suurempia suunnitelmia tänä vuonna, mutta ensi vuodelle voisi tavoitteeksi ottaa RTK1:n. Siinä missä alokasluokka sujuu Enteen kanssa ilman sen suurempia treenejä, täytyy avoimen luokan osalta erityisesti vapaana toimiminen ottaa taas työn alle. Katsotaan, innostutaanko lajista enemmänkin...


No, eipä taidettu ainakaan tälle vuodelle innostua :D Treenimäärä oli todella vähäinen, lähinnä puuhasteltiin omaksi iloksi pikkujuttuja. Kokeet eivät edes käyneet mielessä, jostain syystä fiilis niiden suhteen oli vähän hukassa. Ehkä tänä vuonna, ehkä ei...

Enteen vuosi tavoitteiden ulkopuolella sisälsi aksan ja rallyn lisäksi noseworkia ja tokoa. Pienissä määrin molempia, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Erityisesti syksyllä Enne alkoi taas olla outo, ja lisäksi löysin siitä kaksi pattia. Nämä oli tarkoitus leikata joulukuussa, mutta suunnitelma muuttui lennosta, ja ohutneulanäytteissä patit paljastuivat rasvapateiksi. Mikäli eivät tuosta kasva eivätkä ala häiritä, annetaan niiden olla. Samalla reissulla otettiin verikokeet, joista löytyi pientä häikkää siellä ja täällä, ei kuitenkaan mitään suurta ja merkittävää. Nyt testaillaan auttaako Multidog tällä kertaa, ja otetaan muutaman viikon päästä uudet verikokeet. Ilmeisesti siis Enteen outo käytös voi juontaa juurensa täältä - tai sitten ihan vaan iästä. Kamalan vaikea uskoa, että Enne on jo seniori, eikä enää pikkupoika!


Vuodelle 2018 Enteellä onkin vain kaksi tavoitetta. Ensimmäisenä on pysyä terveenä ja energisenä, ja toisena tehdä kivoja juttuja ja pitää vireystilaa yllä. Oli ne kivat jutut sitten rallya kokeissa, noseworkia kotona tai juoksulenkkejä (joille Enne on päässyt viime aikoina ihanan usein!). Kunhan on kivaa ja sopivasti virikkeitä! Mitään varsinaisia kisa- ja koetavoitteita ei enää oteta.

Ja sitten Lysti! Lystillä oli vuodelle vain yksi tavoite, joskin toki tämä tavoite sisälsi kovin monta osaa.
Lystin ensi vuoden tavoite onkin sitten kiteytettävissä kovin lyhyeen: Turun seutu kutsuu ensi elokuussa! Tavoitteena siis PKSM2017, jonne saimme tänä vuonna kerättyä vaadittavat tulokset. Kevään hallikaudella treenataan varmasti tokoa tottista tukemaan, ja maastokauden alkaessa suuntaamme metsään monipuolisten jälkitreenien pariin. Alunperin mietin myös hakuryhmäpaikkaa, mutta koska haluan viimeistään juhannuksesta alkaen keskittyä säännöllisesti vain jälkeen, saattanee ohjatut hakuilut jäädä SM-kisojen jälkeiseen aikaan. Ennen SM-kisoja käydään toivottavasti hakemassa koefiilistä ja ehjiä suorituksia muutamasta kokeesta (ja toki tavoitteena tällöin on se viimeinen KVA-arvoon vaadittava ykkönen). Maastotreenien lisäksi panostetaan tottikseen, jotta ensisijainen SM-tavoitteemme, maastoon pääseminen, toteutuisi. Jo tämän vuoden SM:issä oli havaittavissa, miten huima taso tottiksessa nykyään SM-tasolla on - käytännössä suorituksessa ei saa liikevirheitä tulla, jos maastoon mielii. Varioituja, monipuolisia, erilaisessa häiriössä toteutettuja treenejä siis luvassa - onneksi tämän kauden päätteeksi vaikutti kiva, aktiivinen porukka löytyneen näitä treenejä toteuttamaan! Maastoihin päästään toivottavasti monipuolisesti eri ihmisten kanssa tekemään erilaisia jälkiä, ja ohessa jatkamaan huipputreenejä Ramin kanssa. Lisäksi muutama yksäri/leiri eri kouluttajien opissa voisi olla mielenkiintoinen ja opettavainen lisä!


Lysti on päässyt jo kerran mukaan läskärilenkille, toivottavasti näitä lenkkejä päästään tekemään myös jatkossa!


Jälkiä tehtiin paljon eri variaatioin ja erilaisessa seurassa. Päästiin muutaman loistavan kouluttajan oppiin ja motivaatio lajia kohtaan jatkoi kasvuaan. Kevään kokeet eivät menneet suunnitelmien mukaan (kaksi keskeytystä), ja SM-tottiksessa yksi puutteellinen liikesuoritus (seuraaminen) koitui kohtaloksemme. Syksyllä vuoden kolmannesta kokeesta saatiin kuitenkin kauden ensimmäinen ja ainoa tulos - joka samalla oli se tavoiteltu ykköstulos. Näin ollen kausi päättyi KVA-juhliin. Paljon tekemistä ensi kaudelle jäi, mutta viimeisessä kokeessa Lysti pääsi näyttämään taitonsa haasteidenkin edessä. Tästä on hyvä jatkaa tulevalle kaudelle!
Tavoitteen ulkopuolelta Lysti räjäytti pankin myös tokon suhteen. Treenailtiin vähän joskus ja jouluna, satunnaisesti sen mukaan, miten sattui huvittamaan. Treeneistä pyrittiin tekemään monipuolisia ja korvaamaan määrä laadulla. Kokeissa käytiin neljä kertaa, joista yksi EVL3, yksi EVL2 ja kaksi EVL1 -tulosta. Ykköset toivat mukanaan varsinaisen paukun tälle vuodelle - Lystistä tuli yllärinä myös TVA! Melkein pisti naurattamaan, miten pienellä treenimäärällä tähän lopulta päästiin! Treeneissä Lysti sai uusia haasteita ja olikin vähän koekaniinina erilaisia haastetreenejä keksittäessä. Ly selvästi nautti asemastaan, vaikka välillä treenit olivatkin turhan vaikeita ja vaativat hieman pohdintaa myös ohjaajalta kesken suoritusten.

Lystin vuoden viimeisten tokotreenien tunnariharjoitus.

Tokon ja jäljen lisäksi treenailtiin etsintäkoetta silmällä pitäen hakua, pudotettua ja tarkkuutta. Lisäksi puuhasteltiin erilaisten temppujen parissa. Vetotreenit jäivät viime vuoden osalta aikalailla nollaan. Kokonaisuudessaan vuosi oli kiva, siihen mahtui aktiivisia jaksoja, mutta myös paljon hiljaisempia hetkiä ja aikoja, jolloin ei tehty juuri muuta kuin lenkkeiltiin. 
Vuonna 2018 Lystin kanssa jatketaan harrastusrintamalla eteenpäin. Ykkösasiana kokeita ajatellen on tottiksen kuntoon laittaminen nyt ihan aikuisten oikeasti. Maastoja treenataan toivottavasti edelleen monipuolisesti ja keksitään uudenlaisia haasteita myös tulevalle kaudelle. PKSM:iin on toki taas tavoite päästä, jollei matkan varrella tule suuria yllätyksiä. Muita lajeja tehdään jos tehdään ja tehdään miten tehdään, jos tehdään :D
Isona juttuna toiveissa on Lystille pentusia upean Purrin kanssa. Toivomme siis mutkatonta matkaa ja pieniä, tomeria aussienalkuja maailmaan. Jännitystä on jo ilmassa!

sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Voi jukra - FI TVA Lysti!!

Siinä missä KVA-arvoa osasin vähän odottaa ja toivoa, eilisen TVA tulikin melkolailla puskista. Treenimäärä ennen koetta oli hävettävän pieni ja tuntui, että treeneissä enemmän pilattiin asioita kuin saatiin onnistumisia. Pohjatyö kuitenkin kantaa pitkälle, ja kokeesta jäikin superhyvä fiilis. Muutamassa liikkeessä olisin itse napannut jokusen pisteen pois.

Paikkaistuminen 10 - jäi kivasti, ei reaktiota muiden käskyihin

Paikkamakuu ja luoksetulo 10 - omaan makuuni vähän maahanmeno. Ei reagoinut muiden käskyihin kummassakaan vaiheessa. Kutsuin eteen, tuli varmasti joskin mun mielestä inasen vinoon. Sivullesiirtymä varma ja reipas.

--

Tunnari 10 - varma ja hieno, ehkä vähän hidas palautus. Luovutti sivulla.

Seuraaminen 8,5 - yksi haukahdus, kielsin. Paransi fiilistä tosi paljon! Vähän väljyyttä, muuten jäi kiva olo itselle. Kaavio tuntui tosi lyhyeltä!

Kiertohässäkkä 10 - meidän bravuuri ♡ ei ihan fokusoinut kiertoa lähdössä, mutta lähti hienosti eteenpäin etsimään ja kiersi varmasti kun bongasi tötsän. Asento seiso, oli hyvä. Nouto ja hyppy varmat. Luovutus sivulle, inasen hidas. Liikkuri unohti käskyttää luovutuksen ja sen sijaan päätti liikkeen, joten pitkä, hieno pito. Tuomari lopulta antoi luovutuskäskyn :D

Luoksari 9 - molemmat stopit venyi, tuli hyvin suoraa sivulle.

Ohjattu 8 - arvoin oikean. Arvasin heti, että keskikapulalle päädytään, ja oikeassa olin. Merkki vähän hidas. Pysähtyi hyvin ylimääräisellä käskyllä ja korjasi supervarmasti! Luovutti hyvin sivulla, taisi tosin pyöräyttää kapulaa pari kertaa, mutta tuomari ei tätä paikaltaan tainnut nähdä.

Kaukot 10 - i-s-m-s-i-m. Hienot! Superhieno i-s -vaihto!!

Zeta 10 - s-i-m. Ohjaaja oli taas kujalla tötsien kanssa, onneksi pelastelin omaa höpöilyä suunnilleen kivasti. Lysti oli hyvä.

Ruutu 6 - yhdellä merkittömälle, jäi ihan oikeaan reunaan, mutta riskillä jätin korjaamatta (onneksi, oli kokonaan sisällä!). Ei bongannut ruutua, lähti hitaasti mutta koko ajan liikkuen. En antanut uusia käskyjä, bongasi ruudun itse, mutta stopista jäi kovin etureunaan. Käskin peruuttaa, jolloin istui ennen liikkumista. Sen jälkeen upea peruutus! (Kokeessa on hyvä kokeilla ekaa kertaa tuolta etäisyydeltä!) Loppuliike hieno ja varma.


Yhteensä siis 289,5 pistettä, TK4 ja KP. Tuomarina Juha Kurtti. Ruudun ajattelin menevän nollille istumisen takia, mutta koska Ly oli istuessaan kokonaan ruudussa, ei se vielä ollutkaan nollaava tekijä.

Menin itse kehään melko huolettomasti, enkä ollut lainkaan perillä esimerkiksi liikejärjestyksestä. Tästä johtuen vähän puskin Lystiä sosiaaliseen palkkaan, koska en tiennyt mihin mennä ja valmistautua... Yllättävää kyllä Ly vastasi palkkaan kivasti - yleensä kokeissa se on tosikkotyöläinen eikä arvosta ylimääräistä häslinkiä lainkaan. Kiva ylläri siis, että saatiin muutamat pomputkin aikaan!

En vienyt Lystiä välissä lainkaan autoon, toin sen sisään jo 20 minuuttia ennen paikkiksia ja niiden jälkeen käytin pikaisesti ulkona. Hallissa odoteltiin kahden meitä ennen olleen koirakon ajan, Lysti oli rennosti katollaan rapsuteltavanani ja teki kivasti pikkujuttuja ennen kehää. Oma jännitys pysyi kivasti kurissa ja ehkä siksi Lystikin oli niin oma itsensä, kun ei tarvinut ihmetellä omaa käytöstäni.